Käyttääkö sankari muistilistoja?


Kirurgi ja kirjailija Atul Gawande käsittelee kirjassan ”The Checklist Manifesto” (2009) muistilistan historiaa ja käyttöä eri aloilla. Esimerkiksi lentäjät alkoivat käyttää muistilistoja 1930-luvulla lentokoneiden kehittyessä yhä suuremmiksi ja monimutkaisemmiksi. On jo sinänsä mielenkiintoista ajatella, kuinka suuria harppauksia juuri lentämisen sekä esimerkiksi leikkausten turvallisuus on parantunut teknologian kehittymisen lisäksi noiden muistilistojen vuoksi. Siis listojen, joissa on kirjattuna yksinkertaisia perusasioita, kuten ovien ja ikkunoiden lukitseminen ennen lentoon lähtöä ja käsien peseminen saippualla ennen katetrin laittamista potilaalle. Nämä listat säästävät kognitiivista kapasiteettia monimutkaisissa tilanteissa ja ovat pelastaneet tämän vuoksi lukemattomia ihmishenkiä. Niitä hiotaan, parannellaan ja kehitellään näillä aloilla jatkuvasti. Se, mikä on kuitenkin todella mielenkiintoista, on kuinka muistilistoja on vastustettu esimerkiksi Gawanden omalla alalla kirurgien keskuudessa niiden näytöistä huolimatta.

Kyse ei ole Gawanden mukaan siitä, etteivätkö lääkärit olisi välittäneet potilaidensa turvallisuudesta ja halunneet tehdä parastaan, vaan jostain syvemmällä olevasta. Muistilistat eivät vain ole kiinnostavia. Niiden käyttäminen tuntuu melkeinpä nöyryytykseltä, ei oman arvomme mukaiselta. Liian tavallista. Minäkö muka tarvitsisin muistilistaa perusasioiden hoitoon vuosien koulutuksen ja kokemuksen jälkeen? Camoon. Se ei ole sen mielikuvan mukaista toimintaa, jota ajattelemme omien alojemme huippujen harjoittavan kovissa paikoissa. Hehän ovat rohkeita ja improvisoivat, hiiteen kaikki protokollat ja muistilistat. Tällaisia rämäpäitä olivatkin aikanaan esimerkiksi armeijan testipilotit. He olivat aikansa rokkitähtiä työnsä vaarallisuuden vuoksi: noin neljäsosa heistä kuoli testilennoilla. Muistilistojen parannettua lentämisen turvallisuutta otettiin tuo rokkitähtistatus pois.

Kyseessä onkin osittain käsityksemme sankaruudesta. Gawanden kirjan eräs kappale, ”The Hero in the Age of Checklists”, pistääkin miettimään: Minkälainen on tuo muistilistoja käyttävä sankari? Ei ainakaan helposti tunnistettavan, populaarikulttuurissa vallalla olevan kuvan mukainen: Sankarissa on yleensä jotain erikoista ja lähes yli-inhimillistä. He kulkevat omia teitään ja ovat yhteiskunnan rakenteiden koskemattomissa, koska he kykenevät toimimaan moraalisesti ylivertaisesti lainkin ohi. Urheilusankarit kuvataan myös monesti tuon tarinan mukaisesti. Heissä on sitä jotain, jota vain sankareille suodaan. Yleisö ja media rakastavat sankareita ja monesti niin paljon, että vaikka luovat sellaisen omalla kertomuksellaan.

Muistilista-ajan sankari on jotain muuta. Hän käy itsestään selvätkin turvallisuusasiat kerrasta toiseen läpi. Hän toimii tiimissä oman roolinsa mukaisesti, ajatellen ennemminkin yhteistä etua kuin omaa kunniaa. Hän noudattaa viranomaisten koronarajoituksia, jotta ihmiset olisivat paremmassa turvassa ja yhteiskunta pysyisi pyörimässä. Arkipäiväisiä, tavallisia asioita, kerta toisensa perään. Tämän mallin mukainen urheilusankari ottaa valmentajansa kanssa selvää lajinsa vaatimuksista, olemuksesta ja perusteista, ja alkaa hommiin. Adam Peaty kiteytti tämän sankarityypin mainiosti YLEn haastattelussa 100m rintauinnin MM-finaalin jälkeen Gwangjussa 2019. Ennen tuota finaalia hän oli rikkonut välierässään ensimmäisenä uimarina maailmassa 57 sekunnin rajan. Tuo temppu oli sellainen, että vielä omina uintivuosinani se vaikutti suorastaan yliluonnolliselta, eli hommaan olisi tarvittu myyttinen urheilusankari. Ja mitä tuo myyttinen sankari sitten totesi tuon uroteon tehtyään? Peaty: ”Tulin tänne tekemään, mitä pitää. Tein täällä saman, mitä joka päivä harjoittelenkin.” Melko tavallista, sanoisin.

Lähteet:

Atul Gawande: ”The Checklist Manifesto: How to Get Things Right” (2009)

https://yle.fi/urheilu/3-10888723