Kilpauinnin oppilaita


”Plaanin treeniryhmä on porukka, joka rakentui Kampuksen Plaanin synnyttyä seurana kaksi ja puoli vuotta sitten. Yhteen kokoontui nuoria uimareita ympäri Keski-Suomea: Jämsästä, Jämsänkoskelta, Mikkelistä, Alavudelta, Jyväskylästä, Pieksämäeltä… Kilpauinnin salojen selvittäminen oli tätä kirjavaa jengiä yhdistävä intohimo, Plaanin Jyväskylän treenit tuolle tutkimusmatkalle pyhitettyä aikaa. Aloitimme hyvin ahtaista olosuhteista ratatilan suhteen ja tuohon haasteeseen oli valmennuksen vastattava. Karsimme kaiken epäoleellisena pitämämme pois treeneistä, kunnes jäljellä oli vain ajatus: Yksittäisen treenin pitää aina opettaa jotain oleellista kilpauinnista. Näin treeneistä sai parhaan hyödyn irti, vaikka olisi päässyt vain kerran viikossa Jyväskylän treeneihin.”

Näin aloitin kaksi vuotta sitten Plaanin treeniryhmästä kertovan kirjoituksen. Mikä on vuosien varrella muuttunut, mikä on pysynyt samana? Tuo tummennettu ydinajatus puhuttelee edelleen samalla tavalla kuin Plaanin alkutaipaleella ja se on ajatus, jonka mukana pysymisestä edelleen olen iloinen. Se antaa toiminnalle suuntaa ja valmentajalle riman, joka pitää ylittää. Se tuo selkeyttä urheilijalle, linkin harjoittelun ja kilpailusuorituksen välille. Perusajatus yksittäisen harjoituksen tärkeydestä ja kilpauinnista oppimisesta on siis säilynyt mukana, se on toki kasvanut syvyyttä ja uusia kerroksia matkan varrella. Kuin puu, joka työntää juuriaan yhä syvemmälle maahan.

Pidän suuresti etenkin joukkuelajeissa käytetystä sanonnasta ”student of the game”, pelin oppilas. Tällä tarkoitetaan yleensä siis sitä, että valmentaja tai pelaaja on todella kiinnostunut omasta lajistaan ja haluaa oppia siitä kaiken mahdollisen. Sanontaan liittyy usein myös hyvin nöyrä pohjavire, eräänlainen ihmetys kaiken sen tiedon ja ulottuvuuksien edessä, mitä yksi urheilulaji voikaan tarjota. Koskaan ei ole valmis ja tiedä kaikkea, vaan oppimisen matka jatkuu loppuun saakka. Tämä näkökulma on syventynyt valmennusvuosien kertyessä ja kilpauinnin oppilas kuvaa mainiosti Kampuksen Plaanin tämän hetken elämänkatsomusta.

Kilpauinnin oppilas on siis nöyrän kiinnostunut lajistaan ja ottaa selvää sen saloista. Hän siis opiskelee kilpauintia. Prosessissa on kuitenkin myös toinen suunta, kilpauinti nimittäin samalla opettaa oppilastaan. Nämä opetukset liittyvät usein kilpauinnin ulkopuoliseen elämään, tai pikemminkin elämään yleensä. Nämä opetukset liittyvät esimerkiksi uusien taitojen opetteluun, ryhmässä toimimiseen, yhteistyöhön, omien tavoitteiden eteen työskentelyyn, suhteeseen virheisiin ja epäonnistumisiin, oman äänen ja tyylin löytämiseen… Eli kaikkea sellaista, mitä pätevä opettaja nyt oppilailleen elämästä opettaa. Ja kilpauinti on opettajana mitä pätevin.

Poikkeusaikana on noussut esille vahvemmin sosiaalinen ulottuvuus yksittäisen harjoituksen aineksena. Viikkojen mittaisella etäjaksolla kävi selväksi se, miten arvokasta päivittäin yhdessä elettävä uintiarki on. Eihän se tietenkään ole aina täydellistä, aina ei tietenkään opi mitään uutta ja tietenkin välillä on tylsää ja ärsyttää. Tämä on myös osa opettajamme Kilpauinnin opetussuunnitelmaa. Kuitenkin se, että joukko ihmisiä kokoontuu päivästä toiseen yhteisen kiinnostuksen ja intohimon äärelle ja koettaa yhdessä keittää sen päivän aineksista mahdollisimman maukkaan sopan, on äärimmäisen arvokasta. Varsinkin maailmassa, jossa lyhytjänteisyys ja korostunut yksilökeskeisyys eivät ole koskaan kaukana. Me tarvitsemme toisiamme ja me tarvitsemme opettajan. Siksi kokoonnumme hallille joka päivä.