Kohti ekologisesti kestävämpää urheilua


Aloitan heti sanomalla, että ekologisesti kestävästä urheilusta tai ylipäätään ekologisesti kestävästä mistään on vaikeaa kirjoittaa tai puhua merkityksellisellä tavalla. Ylikulutuksen seurausten mittakaava on niin iso, seuraukset niin laajat ja vakavat, ja pahiten kärsivät maat niin kaukana, että niitä on vaikeaa linkittää omaan jokapäiväiseen tekemiseen ja valintoihin. Lisäksi monet ongelmia esille tuovat tai ratkaisuja esittävät tekstit tuntuvat jollain tavalla poseeraamiselta. Mepäs tiedostamme nämä asiat ja toimimme oikein kun muut jatkavat sikailua. Nämä voimat vievät usein merkitystä ja huomiota ekologisempaan maailmaan tähtääviltä puheenvuoroilta. Ei päästä puhumaan asioista kun juututaan identiteettipolitiikkaan. Toisaalta suurin osa tietää, että asiat eivät ole kestävällä tolalla ja jotain tartteis tehdä, mutta toisaalta tuntuu epämiellyttävältä jos aihetta tuodaan esille. Ekologisesti kestävästä urheilusta tuntuu kliseiseltä kirjoittaa, mutta hiljaakaan ei oikein pysty olemaan. Tästä pohjustuksesta huolimatta pari ajatusta aiheesta.

Vaikka uimahallin pyörittämiseen tarvitaan valtavasti vettä ja energiaa, on sen vahvuus monipuolisessa käytössä ja käyttäjäkunnassa. Uimahalli palvelee laajalla skaalalla eri-ikäisiä ja -kuntoisia ihmisiä, ja on erityisen tärkeä liikuntapaikka heille, joiden keho ei kestä kuivan maan aktiviteettien kovia iskuja. Kuntoutukseen vesi sopii mainiosti. Ja tietysti kilpa-urheiluun aina ammattilaiseksi saakka. Eli uimahallien kohdalla Suomessa ei puhuta ”vain” itsessään valtavan tärkeästä kilpaurheilusta, vaan todella laajasta käyttäjäkunnasta, jolle tuo energiankulutus jakaantuu. Se on uinnin ehdoton vahvuus, että suorituspaikkoja ei tarvitse rakentaa vain kilpaurheilijoita ajatellen, vaan niin moni muukin hyötyy merkittävillä tavoilla uimahalleista. Tuon ajatuksen voimalla ratatilan vähyys vaikuttaa taas vain järjestelykysymykseltä.

Kuinka vähentää edelleen ylikulutusta kilpauimarina? Ekologisesti kestävämpää tulevaisuutta rakennetaan ennen kaikkea tavoilla ja tottumuksilla. Ne toimivat porttina uudenlaiseen käyttäytymiseen. Tavaksi muodostunut asia ei vie läheskään niin paljon energiaa kuin asia, jota joutuu arpomaan joka kerta. Lisäksi toistuvat rutiinit ovat merkittävä paikka vaikuttaa. Tällaisia ovat muun muassa:

  1. Lyhyemmät käynnit suihkussa. Meille on annettu oikeus käyttää niin valtavaa määrää puhdasta vettä uimahallissa, että velvollisuutemme on olla käyttämättä turhaan enempää. Jos suihkusta on muodostunut tärkeä sosiaalinen paikka, voi sen koittaa siirtää vaikkapa treenin jälkeen saunaan ja pukkarin penkeille, ja ennen treeniä voi jutella altaan laidalla tai katsomossa jumppaillen samalla.
  • Eväsroskien kierrättäminen. Hallilla tulee syötyä evästä niin treenien yhteydessä kuin kisoissakin ja roskaa kertyy siinä sivussa. Biojäteastia halleista yleensä löytyykin, mutta muulle kierrätettävälle roskalle, kuten kartongille ja muoville, voisi kehitellä ryhmän oman kierrätyssysteemin. Tai sitten ne voi viedä kotiin kierrätettäväksi.
  • Kimppakyydit kisoihin ja treeneihin, pyöräily hallille ja julkisten käyttö. Tämä on varmasti monessa paikkaa parhaiten hanskassa. Myös taloudelliset vaikutukset ovat pitkällä tähtäimellä suuret.
  • Leirit ensisijaisesti kotimaassa. Tähän maailmanaikaan ulkomaanleiri tuntuu tietysti muutenkin kaukaiselta ajatukselta, mutta laittamalla kotimaan vaihtoehdon ykköseksi leiripaikan pohdinnassa ja skippaamalla lentomatkan etelään voi tehdä ison vaikutuksen kestävään suuntaan.

Helppoja, yksinkertaisia asioita laittaa jalalle. Mutta tuleeko laitettua? Ongelmana on monesti se, että noista ei pääse muodostumaan tapoja ja ajattelumalleja. Nämä ovat totta kai pieniä asioita, mutta lähes jokaisen kilpauimarin ulottuvilla. Ekologisesti kestävien tapojen muodostaminen uintiarjen ympärille antaa voimaa ja tarkoitusta. Silloin tietää tekevänsä itse toimia, jotka auttavat säilyttämään kilpauinnin myös seuraaville uimarisukupolville.