#mikämaksaa?


Liikuntaharrastuksen kustannukset muodostuvat useammasta kustannustekijästä, joita tyypillisesti ovat valmennusmaksut, varusteet sekä leiri- ja kilpailumatkat. Alati nousevat maksut ovat johtaneet siihen, että harrastamisesta koituvien kustannusten suuruutta joudutaan yhä useamman perheen taloudenpidossa huomioimaan aiempaa enemmän. Valitettavan usein liikuntaharrastuksen lopettamispäätöksen taustalta ei löydykään harrastusmotivaation puutetta, vaan kohtuuttoman koviksi kasvaneet harrastuskustannukset.

Kilpauintiharrastuksen etuna on, että kustannukset ovat moneen lajiin verrattuna edulliset harjoittelu- ja pääosin myös kilpailuvarusteiden osalta. Keskeisimmät kustannuserät muodostuvat näin ollen valmennusmaksuista sekä leiri- ja kilpailumatkoista.

Kampuksen Plaani on jo perustamisvaiheessa linjannut, että suurin osa kerättävistä harrastusmaksuista tulee ohjautua valmennukseen ja ohjaukseen sekä valmennuksen jatkuvaan kehittämiseen – onhan se meidän tärkeintä toimintaamme. Olemme myös kilpauintiseura, joten monipuolinen kilpaileminen muodostaa niin ikään tärkeän osan toimintaamme. Kannustamme urheilijoitamme kilpailemaan, mutta pystymme vain vähän vaikuttamaan kilpailuista perheille koituviin kustannuksiin.

Pystyisimmekö tekemään asialle jotakin?

Kannustimme valmentajamme pohtimaan sitä, kuinka uimarin olisi mahdollista kilpailla kansallisella tasolla kehittymisen optimoimiseksi, mutta samalla kohtuullisilla kustannuksilla. Päävalmentaja Mikko Alpolan johdolla suunniteltiin toimintavuoden yli ulottava kilpailukalenteri, jossa suositaan mm. alueellisia kisoja. Kisoissa käydään noin 150km säteellä, jolloin matkakustannukset pysyvät kohtuullisina eikä kilpailumatkoilla tarvitse välttämättä yöpyä. Alueellisten kilpailuiden etuna on myös napakammat aikataulut, jolloin kilpailupäivästä ei muodostu urheilijalle loputonta odottelua. Kampuksen Plaanin johtokunta sai puolestaan valmennukselta tehtäväkseen lisätä yhteistyötä alueellisten seurojen kanssa uudenlaisten synergiaetujen löytämiseksi kilpailuiden järjestämisessä.

Kampuksen Plaani on ensi syksystä alkaen sitoutunut kokeiluun, jossa uimarin olisi mahdollista toteuttaa toimiva kansallinen kilpailuohjelma noin parilla sadalla eurolla. Tällä summalla uimari saisi hyvän määrän startteja useammassa ulkopaikkakunnan kilpailussa. Tämä noin parin sadan euron ”kulukatto” ohjaa suunnitteluamme huomioimaan jatkossa paremmin myös kilpailumatkoista perheille koituvat kustannukset.

Toistaiseksi tämän kokeilun ulkopuolelle lukeutuvat kansalliset arvokilpailut. Lisäksi uimarimme saavat jatkossakin kisata vapaasti kilpailukalenterin ulkopuolisissa kilpailuissa.

Olemme iloisia tästä syksyllä alkavasta kokeilusta ja uskomme löytäneemme sellaisen suunnittelun työkalun, jonka avulla voimme tarkastella laajemminkin Kampuksen Plaanin harrastusmaksuja.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *