Taiteilijaelämää


Onko urheilu tiedettä vai taidetta? Tietenkin molempia. Mutta millä tavoin urheilu sitten muistuttaa taidetta? Mitä oppia taiteesta voisi saada urheiluun? Nämä kysymykset mielessä tartuin David Baylesin ja Ted Orlandin kirjaan ”Art & Fear: Observations On The Perils (and Rewards) of Artmaking”. Ajattelin, että sieltä voisi löytyä joitain mielenkiintoisia yhtymäkohtia urheiluun. En kuitenkaan ollut valmistautunut siihen, että kyseinen pieni kirja olisi ihan täysverinen valmennusopas kilpaurheiluun. Se on niin täynnä yhtäläisyyksiä, että korvaamalla sanan ”art” sanalla ”sports” tai ”swimming” voisi ottaa lähes minkä tahansa sivun ja laittaa sen sellaisenaan tänne.  

Kirjassa jaotellaan taiteen tekemiseen liittyvät ja sitä estävät pelot kahteen kategoriaan: Pelot itsestäni ja pelot muista. Pelot itsestäni tarkoittaa kaikkia niitä ajatuksia, jotka liittyvät omaan epäkelpouden tunteeseen taiteilijana. Olenko tarpeeksi lahjakas? Teeskentelenkö vain taiteilijaa? Kyllä nuo muut saavat sykähdyttävää taidetta aikaiseksi mutta en minä. Pelot muista käsittelee taas niitä ajatuksia, jotka liittyvät muiden mielipiteisiin taiteestasi. Hyväksytäänkö teokseni taiteeksi? Arvostetaanko sitä?

Iso osa kirjassa esitellyistä peloista kumpuaa vääristyneestä oletuksesta siitä, mitä taiteen tekeminen on, miltä se tuntuu ja minkälaisia ajatuksia se herättää. Myytti lahjakkaasta taiteilijanerosta, jonka läpi taide virtaa tähän maailmaan jostain tuonpuoleisesta on omiaan lannistamaan työnsä parissa kamppailevan taiteilijan. Ja tuo myytti on niin helppoa uskoa, kun näkee tai kokee järisyttävän hyvää taidetta. Sen taakse kätkeytyy koko homman ydin, eli tekeminen. Tuo gallerioissa näytillä oleva kirkas keihäänkärki on aina vain murto-osa, välähdys, siitä kaikesta taiteesta, jota taiteilija on tehnyt saapuakseen siihen pisteeseen. Esimerkiksi Leo Tolstoi kirjoitti Sodan ja rauhan kahdeksaan kertaan uudelleen ja teki viimeiset korjaukset vielä kirjan ollessa matkalla painoon.

Kuvaava esimerkki on myös Baylesin ja Orlandin kirjassa esitelty keramiikan opettaja. Hän jakoi ryhmänsä opiskelijat kahteen porukkaan: Luokan vasemmalla puolella olevat opiskelijat saisivat arvosanansa puhtaasti tekemänsä keramiikan määrän mukaan, tietystä kilomäärästä sai tietyn arvosanan. Luokan oikealla puolella olevat opiskelijat puolestaan saivat arvosanansa työnsä laadun mukaan, heidän tarvitsi tehdä vain yksi, täydellinen ruukku. Ja kuten arvata saattaa, kurssin päätteeksi arvioiden koittaessa kaikki parhaat ruukut löytyivät luokan vasemmalta puolelta, eli määrän mukaan arvosanansa saaneista. Laatu-ryhmä jäi jumiin täydellisyyden tavoittelun ja teoretisoinnin ansaan.   

Taiteen tekemisessä on siis pohjimmiltaan kyse taiteen tekemisestä. Taiteilijan mielikuvituksen ja vision ohjaamista toistoista, joissa on opittu aikaisemmista, mielikuvituksen ja vision ohjaamista toistoista. Toistoista, jotka on tehty epävarmuuden ja epäonnistumisen pelon vaaniessa nurkan takana. Toistoista, jotka on tehty rakkaudesta lajiin. Toistoista, jotka on tehty siitä huolimatta että… (aseta tähän lempi-tekosyysi olla tekemättä toistoja). Tuleeko mieleen mitään muuta elämän aluetta tai alaa, johon tuo kuvaus sopisi?

Elämästä puheen ollen, itse elämä syntyi maapallolle luultavasti juuri toistojen kautta. (Hei, älkää katsoko noin pahasti, se aasi-rukka siellä joen rannalla tarvitsi tämän sillan) Nyt puhutaan siis hieman eri määrästä toistoja kuin taiteilijalla taulunsa parissa. Jos mietitään, että universumi sai alkunsa noin 13,8 miljardia vuotta sitten ja elämä ilmaantui maapallolle noin kolme ja puoli miljardia vuotta sitten, on erilaisilla tapahtumilla ja sattumalla ollut noin kymmenen miljardia vuotta aikaa jauhaa. Ja tuosta kolme ja puoli miljardia vuotta sitten alkunsa saaneesta elämästä meni noin kolme miljardia vuotta siihen, että ensimmäiset yksinkertaiset eläimet ilmestyivät maapallolle.

Elämä on todennäköisesti siis käsittämätön määrä toistoja ja mikä tärkeintä, toistoja, joissa on mutaatioiksi kutsuttua vaihtelua. Eli täydellisyyteen peilattuna virheitä. Vaikka solut ovat aikamoisen tarkkoja DNA:n kopioinnissa seuraavalle sukupolvelle, sattuu siellä kuitenkin hyvin harvakseltaan mutaatioita. Nämä mutaatiot aiheuttavat sen, että jälkeläinen on tietyiltä ominaisuuksiltaan hieman vanhemmistaan poikkeava. Nämä erot voivat olla selviytymisen kannalta hyödyllisiä tai haitallisia. Nimenomaan nuo selviytymisen kannalta hyödylliset sattumat ja virheet DNA:ta kopioidessa ja niiden siirtyminen seuraavalle sukupolvelle ovat aiheuttaneet elämän valtavan monimuotoisuuden ja yhä parempien selviytymisstrategioiden aikaansaamisen. Se, että ylipäätään olemme päässeet tähän pisteeseen, jossa voimme luoda taidetta tai urheilua ja oppia niissä tekemiemme virheellisten toistojen kautta, saattaakin olla seurausta kolmen ja puolen miljardin vuoden aikana tehdyistä virheistä DNA:n kopioinnissa.

Ei virheellisiä toistoja, ei taidetta

Ei virheellisiä toistoja, ei urheilua

Ei virheellisiä toistoja, ei elämää.

Lähteet:

David Bayles & Ted Orland: ”Art & Fear: Observations On The Perils (and Rewards) of Artmaking” (1993)

Paul Nurse: “Mitä on elämä? Viisi askelta biologian ymmärtämiseen” (2021) suom Tero Valkonen